Ystävyytemme sinetöimiseksi olikin ystävänpäivä mitä parhain valinta. Häät pidettiin pienellä porukalla Valedalessa ja vieraat koostuivat kenestä muustakaan kuin Foxeista.
"Pappinamme" toimi Elise ja hommaa harjoiteltiinkin jo etukäteen muutamaa päivää ennen kenraaliharjoituksissa. Hääpäivänä jännitti kovasti, oikeastaan jo edellisenäkin päivänä. Varsinaisessa tilaisuudessa vasta jännittikin ja kädet tärisivät kirjoittaessa. Kaikki meni kuitenkin onneksi hyvin.
Kuvia on hirveän paljon, mutta toivottavasti ei haittaa :) Kuvaamassa hääri myös toinen hahmoni, koska itse en tietenkään saanut kaikista kulmista kuvattua.
Morsian saapui valkoisella ratsullaan kuvankauniina seremoniaan.
❤
Seremonian jälkeen kokoonnuimme kulkueeksi ja matkasimme ravissa juhlapaikalle. Kulkue herätti huomiota ja eräs ulkomaalainen tulikin sanomaan kuinka kaunista se oli.
Juhlaosio tapahtui myös Valedalessa sydämin koristellussa kahvilassa. Kaikki eivät mahtuneet samaan pöytään, joten jakaannuimme kahteen seurueeseen.
Häät jatkuivat vielä bileissä discossa, tosin sunnuntaisin ei toki musiikkia ole, mutta juhlimme muuten.
Suuri kiitos vielä kaikille mukana olleille vieraille. Hääkuvat tulevat vielä omassa postauksessaan, ettei kuvia ole liikaa yhdessä. Ja samoin häistä on tulossa video Nellieltä ja varmaan minultakin. :)