Nellie pyysi minut tänään Dinoon keräämään luita, jotta saisimme rahaa. Viimeisin päivitys eli sillanrakennustehtävä vei paljon rahaa, koska malttamattomina ostimme siihen vaadittavat tarvikkeet. Sehän olisi ollut liian vaikea odottaa seuraavaan päivään. :D Suostuin toki ja meillä oli kivaa, dinoreissut ovat aina nostalgisia, koska usein Nellien kanssa etsimme yhdessä luita, että saisimme kaikki kokoelmat täyteen. Ja niillä reissuilla klubiin löytyi myös Elise, joka kysyi ujosti saisiko tulla seuraamme.
Matka ei mennyt ilman kommelluksia. Hevoset ovat kiukutelleet kauheasti nyt. Eilen Nellien morgan Rokki kielsi jatkuvasti, jopa uimassa ollessa. Tänään oli Spiritin vuoro äkäillä ja keksipä se jotenkin levitoida tuossa sillan aukossa... Kaikkea sitä näkee. Spirit oli siinä vain sillä tavalla
just chillin' here -asenteella.
Dinon jälkeen menimme ensin Goldin champpiin ja sitten vielä halusin ponichamppiin. Se on champeista minulle vierain, mutta muutama viikko sitten otin tavoitteekseni opetella reitin ja kokeilla jos Rebel pärjäisi. Harjoituskertoja tarvittiin lukuisia ja välillä tultiin viimeisenä maaliin tai keskeytettiin johonkin jumiin jäämisen takia. Morganeihin tottuneina ponin töppöjalat ja lyhyet hypyt ovat vaikeita. Tänään viimein kova työ palkittiin.
Rebel tuli kolmanneksi <3
En edes tiennyt miltä poniruusuke näyttää ja sitä pitikin Nellien kanssa ihmetellä. Rokkikin näytti hyvin ylpeältä pikkuisesta ystävästään.
"That's my buddy!" Rokki on itse viime aikoina voittanut lukuisia ruusukkeita.
Rebel on vaikea ja omapäinen pikkukaveri, mutta on siitäkin johonkin kun sen kanssa vain jaksaa vääntää. <3
Niin ja se ruusuke myös on söpö, siinä on pieni poninkuva <3 Näyttää vähän issikalta.
Nyt kun vielä Spirit voittaisi jossain jotain. Se meinaa olla niin hermostunut champeissa ja se yhdistettynä todella kovaan vauhtiin tietää ongelmia aina...