Koristeltiin näyteikkunat
Sekä yleisestikin ostarin sisätilat, esiintymislava ja seinät
Liikkeiden työntekijät olivat laiskalla päällä ja laittoivat tekemään puolestaan KAIKKI hommat, mitä vaan löytyi. Etenkin kahvilassa.
Lopulta kaikki oli kuitenkin valmista, mutta silvun valmisteluja ei saa unohtaa. Ensin piti noutaa James Pintasta tekemään lumiukkoja. Hän ei voinut lähteä, mutta ihme kyllä suostui menemään, vaikka onkin laiska huijari. Minun piti vain vahtia tallia sen aikaa kun hän oli siellä.
Vahtimisen jälkeen olikin tarkastettava tekikö James yhtään mitään lumiukkoa. Olihan hän tehnyt, mutta silmät ja nenä puuttuivat. Ne piti noutaa pellolta ja etsiä kiviä silmiksi ja napeiksi.
Ukko tarvitsi tietysti myös luudan, Mrs. Holdsworthilta niitä löytyi, tosin se oli otettava ensin kiinni, lentävä luuta oli karannut. Mikähän noita tuo rouva on kun luudatkin lentää...
Sitten vain lakki päähän ja lumiukko oli valmis.
Kaikkein ärsyttävintä on kuitenkin...
*TanTanTaa* ... pisteitä puuttuu enää 75, että olisin lvl 18 :´( Toivottavasti huomenna tulee tarpeeksi pisteitä, jäi inhottavan vähästä kiinni.
Ensi viikolla tulee myös aivan ihastuttavat islanninhevoset!! Sellainen on pakko ostaa, niiden askellajit on niin kivat. En malttaisi odottaa! Tosin vähän harmittaa kun ei uusi rotu ollutkaan suomenhevonen, toivottavasti se tulee ensi vuonna. Meinaatteko ostaa issikan?
Edit// NNNNOOOOOOOOOOO! Edes torstaina ei päässyt seuraavalle tasolle. 25 pistettä :´´´´(
Edit/// Jee viimein!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti